BANGKOK EI ESITTELE ITSEÄÄN HILJAA
Ensimmäisen Thaimaan-matkani ensimmäisiä havaintoja oli prostituoitu, joka teki minulle tien laidasta käsillään kansainvälisesti varsin helposti ymmärrettävän tarjouksen.
Istuin taksissa matkalla hotellille. Bangkok vilisi ikkunan takana uutena ja käsittämättömänä. Nainen huomasi minut, esitteli takapuoltaan, demonstroi seuraavaksi palveluvalikoimaansa käsimerkein ja nauroi kavereidensa kanssa perään.
Olin ollut maassa ehkä puoli tuntia.
Selvä homma.
Suomen ulkoministeriön matkustustiedotteessa tätä tuskin mainittiin.
Bangkokin ensimmäinen vuorokausi oli muutenkin aisteille kuin märkä rätti kasvoille. Kuumuus tarttui ihoon. Mopojen, taksien ja tuk-tukien virta näytti noudattavan liikennesääntöjen sijasta jonkinlaista kollektiivista telepatiaa. Neonkyltit kilpailivat huomiosta. Elektroninen musiikki hakkasi baarien seinien läpi, ja hotellini ympäristössä marihuanan makea haju leijui ilmassa niin sitkeästi, että siihen lakkasi nopeasti kiinnittämästä huomiota.
Thaimaa ei tehnyt erityistä yritystä esitellä itseään hienovaraisesti.
Se löi koko tarjontansa tiskiin.
Ja minähän katsoin.
Aikuisten huvipuisto, jonka takana on oikea valtio
Thaimaasta on länsimaalaisen miehen helppo rakentaa itselleen hyvin yksinkertainen fantasia.
Halpaa olutta, aurinkoa, palmuja, yöelämää ja seksuaalista huomiota, jota keskiverto suomalainen mies ei välttämättä kotimaansa marraskuussa kohtaa aivan samalla volyymilla.
Sinkkumiehen paratiisi.
Sellaiselta se ainakin aluksi tuntui.
Pattayalla tämän fantasian voi nähdä teollisessa mittakaavassa. Baareja, klubeja ja seksityötä on turistialueilla niin tiheässä, että niiden olemassaoloa ei tarvitse etsiä. Ne löytävät sinut.
Minulle syntyi jossain vaiheessa absurdi tunne, että “how much?” oli paikallinen yleisavain.
Tietenkään se ei ole koko totuus Thaimaasta eikä edes Pattayasta. Mutta turistin rakentamassa rinnakkaistodellisuudessa raha, seksi ja seura ovat niin avoimesti läsnä, että niiden rajat alkavat hämärtyä.
Erään kerran juttelin McDonald'sin managerin kanssa. Tavallista small talkia. Vaihdoimme Line-palvelussa (vähän kuin heidän Whatsapp) tunnukset. Myöhemmin kävi ilmi, että päivätyönsä lisäksi hän teki freelance-keikkoja seksityön parissa.
Siinä kohtaa ymmärsin, että länsimaalaisen tekemät siistit kategoriat eivät täällä välttämättä toimi.
Päivällä vuoropäällikkö.
Illalla jotain muuta.
Elämä on kallista täälläkin.
Thaimaassa olen viettänyt iltaa myös useamman ladyboyn kanssa, ja kohtaamisista mieleen eivät lopulta jääneet ne asiat, joita ensikertalainen ehkä kuvittelee. Mieleen jäi ennen kaikkea nauru.
Yksi heistä oli osallistunut missikilpailuihin. Näyttävä ilmestys, mutta persoonaltaan niin maanläheinen, että illan mittaan koko asia unohtui. Joimme, kiersimme paikkoja ja hän vei minut katsomaan drag queen-show'ta.
Matkustamisen parhaat hetket syntyvät usein silloin, kun ihminen, jonka kanssa sinulla ei paperilla pitäisi olla juuri mitään yhteistä, osoittautuu aivan helvetin hyväksi tyypiksi.
Se on terveellinen muistutus siitä, kuinka paljon maailmasta jää näkemättä, jos kulkee siellä vain etsimässä itsensä kaltaisia ihmisiä.
Thaimaassa huonokin idea saa helposti peukun
Minulla on Thaimaasta myös kokoelma kokemuksia, joita voisi kutsua seikkailuiksi.
Näin vanhempana kutsuisin osaa niistä lähinnä todisteiksi puutteellisesta riskienhallinnasta.
Ensimmäisillä reissuilla kannabis ja alkoholi kuuluivat välillä tutkimusmetodologiaani tavalla, jota en nykyään suosittelisi edes pahimmalle kilpailijalleni.
Olen istunut pilvessä elefantin selässä ja tullut kesken kaiken vakuuttuneeksi siitä, että norsun ohjaaja yrittää tappaa minut. Olen nauranut yksin apinashow'ssa niin hysteerisesti, että muu yleisö alkoi seurata enemmän minua kuin apinoita.
Päädyin myös ampumaradalle.
Valikoimaa löytyi revolvereista AR-15-tyylisiin kivääreihin. Ennen ampumista kerroin ohjaajalle rehellisesti, että olin sekä humalassa että pilvessä.
Ajattelin, että tähän tulisi nyt jonkinlainen turvallisuusprotokolla.
Mies nosti peukun.
“No problem, my friend.”
Siinä hetkessä lause kuulosti palveluhenkisyydeltä.
Jälkikäteen se kuulostaa lähinnä helvetin huolestuttavalta.
Ammuin.
Selvisin.
Sain samalla yhden erittäin käyttökelpoisen elämänviisauden: jos olet päihtynyt ja joku antaa sinulle ladatun aseen sanoen no problem, ongelma ei lakkaa olemasta siksi, että asiakaspalvelu on ystävällistä.
Thaimaa opettaa.
Joskus opetussuunnitelma on vain poikkeuksellisen aggressiivinen.
Sitten kaupunki loppuu
Jos Thaimaasta näkee vain Bangkokin ja Pattayan, näkee maasta äänekkäimmän mutta ei välttämättä kiinnostavimman osan.
Etelässä horisonttiin nousevat viidakon peittämät saaret ja kalkkikivikalliot. Meri vaihtaa sävyään sinisestä turkoosiin tavalla, joka näyttää valokuvassa helposti liian käsitellyltä, vaikka kuva olisi suoraan kamerasta.
Mopolla ajaminen näillä saarilla kuuluu niihin harvoihin asioihin, joiden aikana päässäni ei yleensä pyöri mitään erityistä.
Tie mutkittelee.
Viidakko ympärillä.
Meri vilahtaa puiden välistä.
Kuuma ilma kasvoilla.
Siinä kaikki.
Ja se riittää.
Välillä tien päästä löytyy vesiputous.
Matkailumainoksissa tällaisen kuvan yhteyteen kirjoitettaisiin jotakin sisäisen rauhan löytämisestä.
Minä lähinnä seisoin siinä märkänä ja ajattelin, että onhan tämä nyt aivan saatanan hieno paikka.
Sekin riittää.
Pohjoisessa Thaimaa vaihtaa persoonaa
Pohjoiseen siirtyessä tapahtuu jotakin kiinnostavaa.
Thaimaa hiljenee.
Chiang Main jälkeen prätkän alle ilmestyvät mutkittelevat vuoristotiet. Palmujen tilalle tulee toisenlaista kasvillisuutta. Kaupunkien neon katoaa taustapeilistä ja ympärille jäävät vuoret, viidakko ja pienet kylät.
Juuri täällä ymmärsin ehkä ensimmäistä kertaa, ettei Thaimaassa minua enää kiinnostanut pelkästään se, mitä siellä voi tehdä.
Minua alkoi kiinnostaa itse maa.
Ajoin lopulta aivan Thaimaan pohjoisimpaan pisteeseen.
Valokuvasta voi havaita maantieteellisen saavutuksen lisäksi eurooppalaisen miehen, joka oli onnistunut häviämään kaksintaistelun päiväntasaajan läheisyydessä sijaitsevalle tähdelle.
En ollut käyttänyt kunnolla aurinkovoidetta.
Suomalaisen geeniperimän ja trooppisen auringon kohtaaminen päättyi juuri niin kuin olisi voinut ennustaa.
Aurinko voitti.
Ylivoimaisesti.
Suomalaisten salainen siirtomaa
Viimeisimmällä matkalla päädyin Koh Changille.
En aio kertoa paikasta juuri mitään.
Koh Chang kuuluu niihin paikkoihin, jotka ihminen pilaa helposti toiselle selittämällä ne liian tarkasti. Sen verran voin paljastaa, että suomalaisia siellä riittää.
Paljon.
Hämmentävän paljon.
Jossain vaiheessa päädyin erääseen baariin jonka nimeä en mainitse ja löysin ympäriltäni kokonaisen suomalaisporukan.
Seuraavana havaintona kävi ilmi, että baarinpitäjä valmistaa itse salmiakkikossua.
Trooppinen saari.
Palmut.
Kolmenkymmenen asteen lämpö.
Ja suomalaiset vetämässä kotitekoista salmaria.
Globalisaatio on saavuttanut päätepisteensä.
Ilta lähti tästä uusiin sfääreihin, joista en aio kirjoittaa.
Jos haluat tietää Koh Changista enemmän, mene sinne.
Minä vaikenen.
Kaiken keskellä pitää myös syödä
Thaimaa muistuttaa päivittäin siitä, että suomalainen käsitys “aasialaisesta ruoasta” on rikollisen puutteellinen.
Oma pyhä kolminaisuuteni alkaa Pad Kra Paosta.
Basilikaa, chiliä, lihaa, riisiä ja paistettu kananmuna.
Ei vaahtoa.
Ei pinseteillä aseteltua mikrovihreää.
Ei tarjoilijan seitsemän minuutin monologia raaka-aineiden emotionaalisesta matkasta.
Ruoka tulee lautasella.
Se maksaa vähän.
Se maistuu helvetin hyvältä.
Siinä on gastronominen konsepti, jonka soisin leviävän laajemmallekin.
Paratiisin vieressä kulkee rautatie
Thaimaasta olisi helppo kirjoittaa vain tällaisia tarinoita.
Viinaa, seikkailuja, ruokaa, seksiä, mopoja, rantoja ja suomalaisia salmarin äärellä.
Mutta silloin tämä olisi kertomus matkailijan kokemuksesta Thaimaassa, ei Thaimaasta itsestään.
Yksi voimakkaimmista muistoistani Bangkokista syntyi aamuyöllä, kun olin palaamassa hotellille.
Kuljin ratakiskoja pitkin.
Kiskojen vierelle oli rakennettu hökkeleitä pellistä, pressuista, puusta ja kaikesta siitä, mistä katon ihmisen pään päälle voi rakentaa.
Muutamaa tuntia aikaisemmin olin katsellut, kuinka turistit käyttivät rahaa baareissa kuin seuraavaa aamua ei olisi olemassa.
Nyt kävelin ihmisten kotien vierestä.
Siinä ei ollut mitään eksoottista.
Eikä mitään romanttista.
Se oli vain köyhyyttä.
Matkailijalla on vaarallinen kyky nähdä kohdemaasta vain se osa, jonka hän on maksanut nähdäkseen. Hotellihuone, ranta, ravintola ja yökerho muodostavat kuplan, jonka sisällä kokonainen valtio voi muuttua kulutettavaksi tuotteeksi.
Sitten joskus kävelee väärää tietä kotiin.
Ja kupla puhkeaa.
Ehkä juuri siksi matkustan.
Maa, johon voisin jäädä
Thaimaa on vuosien aikana näyttänyt minulle monta persoonaansa.
Bangkok on lyönyt päin kasvoja.
Pattaya on yrittänyt myydä minulle lähes kaiken.
Pohjoinen on saanut minut hiljenemään.
Saaret ovat saaneet minut unohtamaan kellon.
Olen tavannut ihmisiä, joihin en olisi Suomessa koskaan törmännyt. Olen päätynyt iltoihin, reiteille ja tilanteisiin, joita en olisi osannut suunnitella vaikka olisin yrittänyt. Osa niistä oli loistavia ideoita. Osa ei todellakaan ollut.
Ensimmäisillä Thaimaan-reissuilla matkailufilosofiani oli myös hieman erilainen. Päiviä vietettiin päihtymyshuuruissa siinä määrin, että selvin päin oleminen alkoi muistuttaa enemmän väliaikaa kuin oletusasetusta.
Sittemmin matkailutyyli on hieman kehittynyt.
Onneksi Thaimaa on yhtä mielenkiintoinen myös selvin päin.
Ja ehkä juuri siinä piilee syy siihen, miksi palaan.
Thaimaa ei ole minulle täydellinen paratiisi.
Täydellinen paratiisi olisi muutenkin aika helvetin tylsä paikka.
Thaimaa on ristiriitainen, äänekäs, kaunis, kaoottinen, lämmin, välillä raadollinen ja toisinaan käsittämättömän lempeä.
Se tuntuu elävältä.
Viimeisimmällä matkalla istuin rannalla auringon laskiessa mereen.
Pöydällä oli kylmä olut.
Meri oli rauhallinen.
Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ei ollut kiire seuraavaan paikkaan.
Reissuillani on ollut aina selvä kadenssi. Liike jatkuu, paikka vaihtuu, seuraava etappi odottaa, enkä ole juuri jäänyt mihinkään pitkäksi aikaa rämpimään.
Thaimaa on alkanut sotkea tätä kaavaa.
Mitä useammin palaan, sitä tutummalta kaikki tuntuu. Alan tietää, mitä tilaan ruokakojusta, miten liikenne toimii ja milloin kannattaa vain hyväksyä, ettei tänään saada mitään järkevää aikaiseksi.
Samalla olen huomannut miettiväni Thaimaata ensimmäistä kertaa muutenkin kuin matkakohteena.
Miltä täällä tuntuisi tavallinen tiistai?
Sellainen päivä, jolloin ei olla lomalla eikä reissussa. Ei nähtävyyksiä, ei seuraavaa etappia eikä mitään erityistä kerrottavaa. Kävisi aamulla syömässä, hoitaisi päivän hommat, ajaisi illalla skootterilla hakemaan ruokaa ja palaisi kotiin.
Nimenomaan kotiin.
Siinä ajatuksessa on jotain, mikä tuntuu vuosi vuodelta vähemmän vieraalta.
Ehkä jonain päivänä Thaimaa ei olekaan paikka, johon tulen reissulle.
Ehkä se on paikka, josta lähden reissulle.